Näpräys

  • Tehtävän arvioitu kesto:
    90 min
  • Tarvikkeet:
    Huivi (mikä tahansa)
    Ohutta narua tai punoskudetta n. 2 m
    10 mm paksua sisalnarua noin 2,5 m
    Sakset
    Teippiä 10 cm
    Lankaa ja neula
  • Tehtävän ohje (pdf):
    Näpräys
  • Tarina (pdf):
    Suurleiri, osa 1
  • Kuuntele tarina:

Suurleiri, osa 1/4

Stinde oli lähdössä suurleiri Roiskeelle Hämeenlinnan Evolle. Omat tavarat hän oli jo pakannut rinkkaan, mutta joitakin yhteisiä varusteita piti vielä hakea matkalle mukaan. Stinde oli sopinut tapaavansa partiokaverit Semlan ja Hepan Haukilahden kokoontumispaikalla Espoossa, jonne he olivat jo aiemmin koonneet kaikenlaista tarvittavaa, kuten telttoja, pressuja, keittimiä, työkaluja sekä sekalaista roinaa ja rompetta. Kaikelle oli tarvetta, esimerkiksi sammalkarhun rakentamista varten, joka oli Stinden vastuulla.

”Onpas hyvä, että olemme harjoitelleet partioilloissa erilaisten kuormien sitomista”, tuumi Stinde, joka oli vakuuttunut, että hänen tekemänsä solmu pitäisi rinkan paikoillaan perille asti, kuoppaisista teistä huolimatta.

Kololla Stindeä odotti iloinen yllätys, kun Semla ja Hepa olivat jo saaneet pakattua kaikki tavarat Semlan isän autoon. Tai tavarat eivät olleet mahtuneet autoon, vaan myös peräkärry oli valjastettu käyttöön. Stinde mietti kuumeisesti, minne hänen rinkkansa mahtuisi, koska kärry näytti olevan niin pullollaan, että se voisi poksahtaa milloin tahansa. Hetken pähkäiltyään ja peräkärryä uudelleen järjesteltyään, kaverukset löysivät Stinden rinkalle sopivan kohdan, johon se kiinnitettiin narulla.

”Onpas hyvä, että olemme harjoitelleet partioilloissa erilaisten kuormien sitomista”, tuumi Stinde, joka oli vakuuttunut, että hänen tekemänsä solmu pitäisi rinkan paikoillaan perille asti, kuoppaisista teistä huolimatta. Ja niin olivat kaikki muutkin, jotka luottivat Stinden taitoihin kuin vuoreen – olipa kyse sitten veneen ankkuroinnista tai lipun kiinnittämisestä lipputankoon. Stinden solmut pitivät aina. Kaveruksista oli hauska seurata, kun Stinde löysi minkä tahansa narunpätkän. Kädenkäänteessä siitä syntyi jokin hieno taideteos: Semlan avaimenperä oli Stinden loihtima, kuten myös Hepan käsinauha. Ja kuuleman mukaan Stinde oli osannut ratkaista koulun keittiössäkin ongelmatilanteen, kun pannunalunen oli kateissa: hän oli kädenkäänteessä pyöritellyt narusta alusen kuumalle kattilalle.

Pitkään odotettu matka Suurleirille pääsi viimein alkamaan.

Avaa tarinan tehtäväohje (pdf) tästä linkistä.