Kirjeen kirjoittaminen

Merimatka saaristossa, osa 4/5

”Huomio! Herätys!”, kirkui kapteeni Tuhto, ennen kuin aamu oli ehtinyt edes kunnolla alkaa. Tikku lennähti ulos makuupussista kuin tykinkuula, mutta Tapin suusta kuului tasainen rohina. ”No, mikä siellä kestää?” Tuhto tivasi tuskastuneena, ”Nyt ei ole aikaa hukattavaksi! Meitä on kohdannut suuren suuri onnettomuus yön aikana! Tämä on kauheaa, voi, voi, voi…” Tämä sai Tapinkin valpastumaan. ”Mikä onnettomuus?” hän sai mumistua makuupussin kätköistä.

Tuhto istui kalliolla, pää polviin painuneena. ”Mikä nyt, Tuhto?” kaverukset kysyivät istahtaessaan kapteenin vierelle. ”Katsokaa tuonne”, kapteeni sai soperrettua samalla kun viittilöi kädellään merta kohti. Meri oli peilityyni, eikä missään ei näkynyt liikettä. Kaikkialla oli täysin hiljaista. Aamuaurinko oli vasta pilkistämässä taivaanrannan takaa. Hiljaisuuden keskeytti Tapin uninen ääni: ”Noniin, olipa mukava herätä katsomaan luonnon kauneutta. Jos kapteenille vain sopii, vedän silmälaput vielä hetkeksi silmieni eteen ja otan pienet kauneusunet – ette nimittäin arvaa, minkälaisessa seikkailuissa olen ollut viime yönä. Odottakaas, kun kuulette…” Tappi ei ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun kapteeni Tuhto aloitti taas korvia koskevan voivotuksen: ”Ettekö te nyt ymmärrä? Laiva on…poissa! Se on kadonnut! Sitä ei ole! Tämä on katastrofi! Aijai-ai-ai…”

”Ettekö te nyt ymmärrä? Laiva on…poissa! Se on kadonnut! Sitä ei ole! Tämä on katastrofi! Aijai-ai-ai…”

Toden totta, laivaa ei näkynyt missään, vaikka kaverukset kuinka yrittivät tähyillä jokaiseen ilmansuuntaan. Kaikki olivat kummissaan: Kuinka niin suuri laiva voi aivan yhtäkkiä vain hävitä jonnekin? ”Onkohan sille tullut koti-ikävä?” pohti Tappi hiljaa.

Kapteeni Tuhto ryhdistäytyi, kun huomasi kaverusten mielialan painuvan alakulon puolelle. ”Minulla on suunnitelma!” hän julisti itsevarmasti saaden kaverusten silmät kirkastumaan. ”Jokaisella kunnon kapteenilla on tietenkin varasuunnitelma ongelmatilanteiden varalle”, jatkoi kapteeni juhlallista puhettaan samalla käsiään vinhasti eri suuntiin heilutellen, kuin kapellimestari. ”Katsokaas, minä olen pakannut matkaan mukaan pelastautumispakkauksen, jossa on kaikenlaista tarpeellista. Paketista löytyy savumerkkejä, kalaverkko, peili, pilli, pulla, oravanpyörä, popcorneja, Pokémon-kirja, tähtikartta ja karkki…” ”Löytyisikö sieltä kenties jotain hyödyllistä, kuten älypuhelin?” keskeytti Tikku. ”Toden totta, matkapuhelintahan tässä tarvitaan, vaikka voisihan savumerkeilläkin opastaa pelastajat saarelle, ja odotellessa syödä popcorneja ja katsella, kuinka hiiri juoksee oravanpyörässä. Mutta mistäs me löydämme hiiren?” kapteeni jatkoi höpöttelyään, kuin vältellen jotain. ”Entäpäs se puhelin?” kysyi Tappi. ”Niin todella, se puhelin. Se on puhelin, jolla voi soittaa. Ja se on pakattu mukaan pelastautumispakkaukseen. Puhelin on siitä kätevä laite, että sillä voi soittaa kenelle vain – vaikka ystävälle. Tai tuntemattomalle. Tai tuntemattoman tutulle. Tai pakko ei ole soittaa tuntemattomalle, jos ei halua. Ja voi myös olla soittamatta tutulle, tai…” Tappi ja Tikku olivat ihmeissään. Mikä ihme Tuhtoa vaivasi? Hetkeä aiemmin hän oli vielä juhlallisesti esitellyt loistavaa suunnitelmaansa, mutta nyt kaikki tuo itsevarmuus oli tipotiessään. Ei luulisi olevan kovin hankalaa kaivaa puhelin esiin ja soittaa sillä apua paikalle.

”Hei lapset”, kuului yhtäkkiä kaverusten selän takaa, säikäyttäen heidät kunnolla. Majakanvartija oli lähtenyt kukonlaulun aikaan aamukävelylle. ”No mutta, mikäs teidän mieltänne painaa?” Aurinko oli ehtinyt kohota jo kokonaan taivaanrannan yläpuolelle, kun nuorukaiset viimein olivat saaneet kerrottua koko mysteerin majakanvartijalle. Kapteeni Tuhtokin sai kakistettua ulos, että hän oli pakannut mukaan pelastautumispakkauksen, jossa oli puhelin hätätilanteita varten, mutta pakkaus oli jäänyt yön ajaksi laivaan, joka oli nyt kadoksissa. ”Vai niin, vaikuttaa siltä, että meillä on ongelma – nimittäin yhteinen ongelma”, sanoi majakanvartija. Kävi ilmi, että majakanvartija oli epähuomiossa ostanut majakkareissulleen vain menolipun. Eikä majakanvartijallakaan ollut kännykkää mukanaan. ”Kuulkaas nuorukaiset, nyt otetaan vanhat konstit käyttöön ja lähetetään pullopostia! Se on keino lähettää viestejä vesitse. Kirjoitetaan ensin viesti ja laitetaan se pulloon, joka heitetään mereen. Sitten odotetaan, että meren virtaukset kuljettavat pulloa eteenpäin ja joku huomaa sen ja tulee pelastamaan meidät.” ”Hieno suunnitelma!” innostui kapteeni Tuhto. ”Tikku ja Tappi, juokaa te mehupullo tyhjäksi, niin minä laadin kirjeen majakanvartijan kanssa.”

Hyvä pullopostin löytäjä,

Me olemme jääneet jumiin autiolle saarelle, jonka koordinaatit ovat: 59°56′10″N, 24°23′28″E. Meitä on kolme lasta ja yksi majakanvartija. Tule auttamaan!

Terveisin kapteeni Tuhto miehistöineen

Ps. Jos vain ehdit, tuo tullessasi hieman karkkia ja jäätelötuutit.

Avaa tarinan tehtäväohje (pdf) tästä linkistä.